Hammasrataskosketuksen taikaa!
Ensimmäinen mönkijäni oli Honda TRX 500 FE eli Foreman vm. 2006.
Ilmajäähdytteinen, jäykällä taka-akselilla ja perinteisellä kaasuttajalla varustettu. Muistan miettineeni pitkään halvempien, markkinoille tulleiden Kiinalaisten ja japanilaisten välillä. Silloin kaukoidän ihmeistä ei juuri ollut kokemusta joten päätös piti tehdä tuttujen brändien välillä.
Muistaakseni koeajomahdollisuuksia ei tuolloin pk – seudulla ollut mönkijöille tarjolla joten katalookin ja myyjän puheiden perusteella päätös piti tehdä. TRX 350 oli tuohon aikaan kovassa nosteessa ja käsittääkseni myydyin Hondan mönkijä joten sitä siihen toiseen lähikauppaan piti jalkautua katsomaan.
Jostain syystä pidin 350:n fyysysiä mittoja pienenä ja pykälää kookkaampi TRX 500 alkoi kiinnostaa. 500:sestahan oli tarjolla myös Rubicon eli TRX 500 FA mutta sen hinta nousi muistaakseni selvästi korkeammalle joten valinta oli tehty.
Keväällä 2006 pihaan siis ilmestyikin Bike Worldin sen aikaisen myymäläpäällikön Patrick Mannerin myymä Honda TRX 500 FE ja paketissa oli mukana lumiaurasarja manualisella nostolla sekä vetokuula paketissa.
Tutustuminen mönkijämaailmaan alkoi ja sen jälkeen k.o laitteet ovat seuranneet elämässä käytännössä joka päivä ja muutamaa vuotta myöhemmin niiden parissa puuhailusta tulikin ammatti.
Hondalla ajelin pari vuotta, tarkkaa tuntimäärää en muista, mutta kyllä siihen tunteja saatiin. Hondalla tuli tehtyä kevyitä puhdehommia, mm. uuden parikotitalon pihan mullat, hiekat ja kivet tuli sillä ajettua uskollinen Muulin peräkärry perässä. Puita, tai oikeastaan hakkuujätteitä tuli ajettua paikallisen maanviljelijän metsästä vaimon kanssa yhtenä keväänä niin että polttopuut, ihan itse tehdyt ja Hondalla pihaan tuodut, riittivät seuraavat 6 vuotta. Vuoden jälkeen siis oli jo Honda varusteltu niinkuin mönkijän kuuluukin eli siinä oli vinssi, itse tehty pohjapanssari, laukku takana, lumilevy toimi nyt vinssillä ja pihalla oli vielä perusmallinen tukkikärrykin.
Vapaa-ajan ajojakin tuli harrastettua ja maastossa liikkumista helpotti pari tuumaa isompien renkaiden hankinta jotka olivat toisilla vanteilla. Eli kyllä tähänkin harrastukseen sen uuden pikkuauton hinnan sai menemään 😉
Lisää Hondia vuosien varrelta
Jossain vaiheessa se Hondakin piti vaihtaa mutta muistaakseni 2009 lopulla minulle ajautui vielä samanlainen Honda. Vähän ajettu 2007 mallinen josta päätin rakentaa amerikaan malliin korkean ja syvissä vesissä etenevän laitteen. 30 tuuman renkaat, itse taivutellut alumiiniset astinlaudat, kahden tuuman liftkit, imupuolen snorkkeli ja pakoputken snorkkeli löysivätkin paikan tässä Hondassa useiden iltojen puuhastelun jälkeen.
Tällä Foremanilla ei tullut tunteja kovinkaan paljon, se oli hyvä siellä syvässä vedessä mutta muualla ei aivan kotonaan. Mutta tulipahan tehtyä, ei tarvinnut enään netistä kuvia selailla.
Hondia tuli muiden laitteiden ohella myytyäkin muutama vuosi ja silloin traktorimallit vasta olivat tuloillaan eli maastomallin Hondia meni kiitettävästi asiakkaille. Myydyin malli silloin 2009 – 2011 oli TRX 420 FE ja se oli myös meidän myydyin mönkijämme. Vuonna 2009 vai olikohan se -10 tein kauppaa Venäläisen asiakkaan kanssa ja otin häneltä vaihdossa yli 15 tkm ajetun ja maailmaa sekä käyttöä nähneen Honda TRX 400 FA:n eli Rancher AT:n. Laitoin siihen lumiauran ja aurailin sillä omaa ja naapurin pihaa puoli talvea. Laite pelasi moitteetta ja silloin viimeistään valkeni hydrostaatin vahvuudet työhommissa. Rancher AT:llekin löytyi ostaja ja hän saikin mainion laitteen joka oli juuri huollettu ja todettu kaikin puolin toimivaksi laitteeksi.
Hieman sen jälkeen vaihtohäkkiin ajautui -90 alun TRX 300, sinisellä tankilla ja todella paljon ajettu ja huoletonta käyttöä osakseen vuosia saanut mönkijä. Tutkin laitetta hetken, nostin sen pakuun ja ajelin kaverin pihaan. Se jäi sinne ja Sale elvyttikin Big Bluen mainioon ajokuntoon, sillä ajettiin jopa muutama suunnistuskisa. Big Blue on vieläkin käytössä ja taisi olla tällä viikolla kun Instagramissa näin kuva siitä lumitöissä. Toki se sai osakseen huoltoa ja muuta huolenpitoa, siitä on blogissamme juttua vuoden takaa.
2011 tuli markkinoille Honda TRX 420 FM EPS eli jalkavaihteilla sekä ohjaustehostimella varustettu versio. Varustelin yhden ensimmäisistä Suomeen tulleista laitteista ja ajoin sillä muutaman ATV – suunnistuskisankin. Myös tästä laitteesta jäi hyvä vaikutelma ja ”pikkuhonda” ei antanut tasoitusta isommilleen haastavissakaan olosuhteissa.
MY18 Honda TRX 500 FPE T3
Ympyrä alkaa sulkeutua näköjään tässä vaiheessa elämää ja on aika palata perusasioiden ääreen. Pihaan siis ajautui Honda TRX 500 FE eli tietenkin nappivahteinen ja jäykällä taka-akselilla varustettu. Ilmajäähdytys on korvattu vesijäähdytyksellä ja Keihinin valmistama primerilla varustettu kaasari on nyt vaihtunut polttoaineensuihkutukseen. Tämä yksilö on traktorimalli joten nyt saa Hondalla liikkua laillisesti tietä pitkin toisin kuin toistakymmentä vuotta sitten.
Yleisesti sama Foremanin henki on säilynyt vahvasti, se traditionaalinen Hondan henki joka ainakin minua miellyttää. Katteet ovat hyvin suojaavat, muoviosat ovat laadukkaita eli katteet eivät halkeile ensimmäisestä puukosketuksesta pikkupakkasella ja yleinen laatuvaikutelma on Hondaa. Itse asiassa kaikkialla laitteessa on esillä sitä Hondaa ja käsityön leima, jota joistakin mönkijöistä vielä löytyy, loistaa poissaolollaan.
Foreman herää napista tulille yhtä laadukkaan ja varman tuntuisesti oli moottori sitten lämmin tai kylmä. Vaihteet napsahtelee varman oloisesti molempiin suuntiin eli hammasrataskosketuksen taika on vielä olemassa, hyvä niin! Tähän liittyy se minulle tärkeä hondamaisuus eli vaihteisto. Honda on pitänyt kiinni eli mennyt ikäänkuin vastavirtaan muutamissa asioissa mönkijämaailmassa. Vaihteet ovat yksi niistä ja jo US90:stä lähtien eli vuodesta 1970 Hondissa voima on siirtynyt hammasrataskosketuksella.
En väitä että se olisi maailman paras ratkaisu mutta siinä on puolensa ja minua se miellyttää. Ensikertaa mönkijän istuimellakin oleva tulee asian kanssa sinuiksi varsin nopeasti eikä sitä sen jälkeen mieti paitsi laittaessa pakkia päälle. Se kyllä menee sujuvasti mutta vaatii huomiota, niin se vaati toistakymmentä vuotta sitten ja se vaaatii nytkin eli se kuuluu Hondan mönkijään. Hitaassa ja tarkassa maastoajossa on hienoa seurata kuinka se kahden millimetrin peukalonpainallus siirtyy reaaliajassa renkaiden eteenpäin vieväksi voimaksi eikä huku matkalle.
Jäykkä taka-akseli on seurannut myös sieltä US90:sen ajoilta lähtien ja sekin on asia joka jakaa mielipiteitä. Yksi asia on kuitenkin selvä, jos mönkijällä on tarkoitus vetää jotain tai yleensä kytkeä jotain terveisiä kummempaa vetokuulaan niin ratkaisu on hyvä. Perä ei turhaa notku eikä tarvitse kikkailla kuorman teossa. Ratkaisun mukana tulee vielä rakenteellinen yksinkertaisuus jota ainakin minä arvostan suuresti.
Uudella Hondalla en ole ehtinyt kuin pari tuntia ajella mutta se vertaaminen siihen kaasari Foremaniin, oliko nyt ns. FEB – versio, on väistämätöntä. Aavistuksen pakoäänet ovat terävemmät, ei kovemmat mutta terävemmät. Kaasuun vastaavuus on herkempää ja FEB oli hieman pehmeämpi, ikään kuin pyöreämpi luonteeltaan mutta Honda on saanut kumminkin ruiskun myötä pidettyä yksisylinterisessä sen mönkijämaailmaan sopivan pyöreyden koneen luonteessa mukana, hyvä niin. Ilmajäähdytteinen laite oli mekaanisilta ääniltään luokkansa huippua mutta aina ilmajäähdytteisessä niitä tuppaa jostain tulemaan ja nyt ruiskuun siirtymisen jälkeen niitä ei ole, ei lainkaan. Myös erilaiset resonoinnit yms. ylimääräiset äänet loistavat poissaolollaan joten tämän laitteen kanssa tullaan viihtymään.
Varustelua
Varsinainen varustelu on vielä alkuvaiheessa. Nyt talvella Hondalla tullaan liikkumaan meren jäällä, metsäautoteillä sekä varmaankin aurailemaan sillä talvi alkaa tulla myös tänne länsi Viroon. Lumitilanteen mukaan tehdään latuja ja palstaltakin pitäisi saada puita nurin ja kotipaihaan ajettua. Eli ihan sitä mihin valtaosa ihmisistä mönkijäänsä käyttää. Nyt laitteesta löytyy IRON BALTICin lumiauran- ja vinssin asennussarja sekä Broncon 2500 vinssi narulla ja kaukosäädöllä. Lisäksi asensin siihen heti IRON BALTICin pohjapanssarisarjan. Omasta varastosta löytyy lisäksi IRON BALTICin kauhasarja ja juuri nyt pohdin onko se oikea aura perinteinen suora 150 cm, kartiolevy 150 cm vai 180 cm leveä V – aura.
Blogiin tulee lisää juttua laitteesta, sen käytöstä sekä lisävarusteista sitä mukaan kun käyttöätunteja tulee. Nyt ovat odotukset korkealla ja tulevina pyhinä tulen nauttimaan siitä hammasrataskosketuksen taiasta!