Polaris Sportsman 570 2021

Ikoni?

Polaris Sportsman 570 EFI T3 My21

Uskon että kiinnostavin uutuus mönkijämaailmaan kaudelle 2021 on Polariksen Sportsman 570 mallin uudistuminen. Sportsman 570 on ollut maailman myydyin mönkijä ja Suomessa ensiesittelystään lähtien ylivoimaisesti myydyin.

Toisaalta se myös asettaa tehtaalle riman korkealle, voiko huippusuositusta tehdä vieläkin paremman ja suositumman?

Ulkonäkö

Ulkonäkö on katsojan silmissä mutta itseä miellyttää uutuuden hieman kulmikkaampi olemus ja erikoisesti uuden keulan mukaantuoma korkeampi ilme. Samaa kulmikkuutta ja tuimaa ilmettä on tuomassa uudet etuvalot jotka sopivat keulaan kuin nenä päähän.
Uuden mallin siis erottaa selvästi uudeksi mutta se Sportsmanin henki on olemassa, tärkeä asia sekin.

Tekniikka

Polariksen 1 – sylinterinen Prostar – mottori on pysynyt rakenteeltaan entisenä mutta uuden moottoriohjauksen myötä tehon ilmoitetaan kasvaneen 9hp. Suomessa myytävät laitteet ovat siis EU – vaatimusten mukaisia NRMM hyväksynnällä varustettuja.
Polaris Sportsman on vuosien varrella todettu useissa testeissä taloudelliseksi sekä matalapäästöiseksi mönkijäksi ja vuodelle 2021 tulleiden uudistusten myötä ollaan entistäkin paremmalla tasolla mutta, mikä hienointa, Sportsman ei tunnut miltään keinotekoisesti kuristetulta vaan on ajossa entistä pirteämmän oloinen.
Hyvä moottori tarvitsee jatkokseen hyvän voimansiirron sillä väärillä välityksillä ja huonolla variaattorilla voidaan hyvätkin moottorin ominaisuudet jättää hyödyntämättä.
Tässä tapauksessa niin ei ole käynyt sillä Polaris on kehittänyt uuden variaattorin ja se sopii moottorin jatkoksi täydellisesti.
Lähtö on silkin pehmeä kuljettajan niin vaatiessa mutta merkkiäkään hihnan luistamisesta ei ole ja jos haluaa lähteä ripeämmin niin se onnistuu vaivatta. Yhdessä nopeasti reagoivan sähkökaasun kanssa voimansiirto ja moottori muodostavat hienoin ja tarvittaessa ripeänkin paketin jolla on mukava ajaa tilanteessa kuin tilanteessa.
Toki mikään urheilumönkijä uusi Sportsman 570 ei ole, niitä löytyy Polariksen mallistosta, mutta iloisesti kiihtyvä, nopeasti kaasuun reagoiva ja joka tilanteessa toimiva paketti se on.

Äänimaailmaa

Keski – ikäisenä ja varsin paljon erilaisilla mönkijöillä vuosien varrella ajaneena arvostan sivistynyttä äänimaailmaa.
Tässä Polaris on tehnyt erinomaista työtä sillä uuden 570:n äänet ovat mukavan pehmeät ja eivät häiritse kuljettajaa tai naapureita.
Itse pakoputkessa on varmaankin pieniä muutoksia mutta lisänä on, vielä mönkijämaailmassa harvinaista, äänieristemateriaalia katteiden sisäpinnalla.
Onkohan Polaris tässä asiassa edelläkävijä maastoajoneuvojen osalta sillä jo kaudelle 2015 Polaris esitteli moottorikelkoissa AXYS – malliston jossa oli kiinnitetty huomiota äänimaailmaan, mm. erilaisilla ääntäeristävillä materiaaleilla.
Hieno ja tervetullut uudistus!

Muita uudistuksia

LED – valot. Tässäkin asiassa Polaris on ollut edelläkävijänä sillä kaudelle 2015 Polariksen AXYS – malliston moottorikelkkoihin tuli vakiovarusteeksi LED – valot. Olen ajellut pari lenkkiä Sportsmanilla illan pimeydessä ja ainakaan minulla ei ole mitään syytä lähteä lisävalokauppaan, näillä valoilla pärjää tilanteessa kuin tilanteessa.
Hyvät valot ovat niin maastossa, työhommissa kuin tieajossa liikuttaessa turvallisuuskysymys, nyt 570 Sportsmanin kuljettaja näkee ja näkyy kaikissa olosuhteissa.
Hienona ja mietittynä yksityiskohtana on valoihin integroidut vilkut. Mönkijöissähän on käytetty vuosien varrella erilaisia ratkaisuja ja yhteistä niille kaikille on ollut se että ne ovat olleet alttiita vaurioille niin maasto- kuin työkäytössä. Ei enään.
Vielä kun valot ovat aavistuksen sisällä katteissa, niin edessä kuin takana, niin ne eivät myöskään ole kovin vaurioalttiit. Suojausta voi vielä parantaa vaativassa käytössä hankkimalla Polariksen lisävarustelistalta hyvin valoja ja katteita suojaavat puskurit.
Huomiona vielä että etuvaloissa, työvalo mukaanlukien, on riittävät korkeussäädöt ja ne ovat helposti käsillä tarpeen vaatiessa.
Usein myös unohdetaan LED – valojen pienempi virrankulutus. Useinhan mönkijä varustellaan kahvanlämmittimillä ja sähkövinssillä, molemmat vievät aika lailla virtaa ja perusvarusteiden maltillinen virrankulutus on postiivista.

2013 syksyllä kun ensimmäiset Sportsman 570 mallit tulivat kauppiaille niin akun paikka herätti valtavasti keskustelua, sehän oli siinä moottorin ja etuperän välissä pohjapanssarin päällä.
Osa kuluttajista siirsi itse akun toisaalle mutta onkohan siitä akun sijainnista ollut mitään todellista haittaa? Polaris oli jo siinä vaiheessa valmistanut ainakin miljoona Sportsmania joten vaikea uskoa että se akku olisi sinne vahingossa mennyt?
Mutta nyt se akku on uutuudessa siirretty etulaatikon alle, odotettu päivitys sekin ja jos tulee tarvetta akun irroittamiseen niin kaikki johdotukset on mukavasti käsillä. Akku on myös tukevasti paikallaan eli akkuteline on asiallinen.

Uusi asia on myös integroitu akkulaturin pistoke, se löytyy 12V ulosoton vierestä ja Polaris – jälleenmyyjältä saa hankittua asianmukaisen laturin.
Tervetullut asia silloin kun mönkijä on käyttämättä pidempiä aikoja.

Akun koko on myös kasvanut ja se takaa entistä paremmat kylmäkäynnistysominaisuudet.

Alla näkyy vanhan mallin akun paikka joka on nyt siis tyhjä.

Vuodelle 2021 Sportsman 570 on saanut myös uudet, sisäpäästä leveämmät tukivarret ja kiinnitys runkoon on heloitettu ja asianmukaisesti suojattu. Näiden päivitysten myötä voidaan odottaa entistä pidempää käyttöikää osille.

Myös mittaristo on uudistunut. Taustaväriä voi vaihtaa punaisen ja sinisen välillä ja itseä miellyttää mittarivalaistuksen säätö. Pieni mutta hyvä asia.
Toisena, ainakin itselle, hyvänä asian pidän myös sitä että mittaristoon saa tarvittaessa moottorin lämmön päänäyttöön riittävän isolla.
Siitä on hyötyä monessakin tilanteessa, kun mönkijän laittaa kylmässä käyntiin niin voi odottaa rauhassa että se on saavuttanut riittävän lämpötilan ja monessa työhommassa tulee liikkuttua maltillisilla nopeuksilla jossa laite käy paljon tyhjäkäyntiä, niissäkin olosuhteissa on hyvä seurata moottorin käyntilämpötilaa.

Huomioita käytössä

Käytössä huomaa että Polaris on valmistanut mönkijöitä vuosikymmeniä.
Sportsmaneja on valmistettu 1.6 miljoonaa yksilöä!
Ajoasento on helppo käytön kannalta ja luonteva eli siinä viihtyy tarvittaessa pidempäänkin.
Kahvat ovat sopivat omiin käsiin, hallintalaitteet ovat asiallisesti esillä, nelivedon kytkentä on hyvin käsillä ja valojen sekä vilkkujen kytkimet sellaisella etäisyydellä että kättä ei tarvitse ohjaustangosta irroittaa.

Jousitus on mukavan pehmeä ja maastoajossa toimiva, Carlislen renkaat 0.4 barin paineilla sopivat alustaan ja voimansiirtoon hyvin.
Olen aiemminkin tuonut esiin että niitä toimivia maastoajo – ominaisuuksia ei saada yhdellä ainoalla keinolla vaan se on monien asioiden summa.
Moottori, moottorin ohjaus, voimansiirto, jousitus ja renkaat pitää saada toimimaan yhdessä niin silloin koko paketti on toimiva. Siinä Polaris on onnistunut hyvin ja eteneminen kaikissa olosuhteissa on helppoa, vaivatonta luottamusta herättävää.
Isona vaikuttajana tähän on Polariksen On Demand -neliveto ja se on parasta mitä mönkijämaailmaan on tarjota.
Maavara on riittävä, sekin on kasvanut muutaman sentin malliuudistuksen myötä.

Uudessa Sportmanissa on myös etutavaratelineen kaiteet vakiona ja ne on mainiot. Etutavaratelineen käytettävyys on toisella tasolla niiden myötä.

Pieni mutta mukava yksityiskohta on vetokoukku,se tulee riittävän pitkälle eikä tarvitse pelätä kärryn aisan osumista renkaisiin. Vaativassa maastoajossa sen pituus voi häiritä mutta koukun saa irti receiveristä sekunneissä ja sen voi siirtää vaikka etulaatikkoon.

Omistajan on tietysti hyvä ajoittain tehdä ajoneuvoon tarkistuksia ja ne yleisimmät tarkistuskohteet on myös hyvin esillä.

Ilmansuodatin löytyy helposti penkin alta ja sen tarkistaminen on helppoa ja vaivatonta. Öljytikku on hienosti luukun alla ja sen ympäristö pysyy puhtaana ja öljypinnan tarkistus on helppoa.
Nämä pienet asiat yhdessä vaikuttavat siihen että näitä tärkeitä asioista tulee seurattua.

Polaris palvelee maaseudun asukkaan yleiskulkuneuvona harrastus ja työhommia unohtamatta.
Pientä varustelua siihen jo on tehty, mm. IRON BALTIC pohjapanssarisarja sekä lumiauran asennussarja.

Polariksen lisävarustelistalta hankittavaksi tulevat kahvan- ja peukalonlämmittimet sekä tuulilasi.
Talvella tulee aina puuhailtua ja meren jäätymistäkin odotan innolla.
Polariksella aurataan myös tarpeen mukaan 1.5km yksityistietä, käytetään tuotekuvauksissa ja myös uusien tuotteiden koekäytössä sillä on oma roolinsa.
En usko että tämä pirteä ja sivistynyt paketti tulee tuottamaan pettymystä.

Polariksen Sprtsman 570 – mallissa on paljon sellaisia ominaisuuksia joista ymmärtää että valmistajalla on pitkä kokemus mönkijöiden valmistamisesta, suosittelen jokaiselle henkilökohtaista koeajoa ja siinä auttaa lähin Polariksen jälleenmyyjä.

Terveisin
Jarkko Kettula / Iron Baltic OU
jarkko.kettula@ironbaltic.com

Honda TRX 500 T3, osa 2

Hondalla on ehtinyt Joululoman aikana ajellakin, kärryä on vedetty sekä kiviä siirrelty eli kauha on ollut taas käytössä. Aurahommiin ei ole vielä päästy sillä hyvin alkanut talvi katosi Jouluaaton vesisateiden ja lämpöasteiden myötä.
Honda on erionomainen maaseudun kulkuväline ja lisäajoneuvo, se on jo huomattu.

Lukko!

Meinasi ihan unohtua että tässä traktorimallin Hondassahan on se etuperän lukko. Useinhan sitä pidetään isojen renkaiden lisäksi perusedellytyksenä sille että hiekkatieltä sivuun voi siirtyä mutta nyt on pakko myöntää että muutaman tunnin sai ajella ennenkuin muistin edes koko asian eli kokeilla sitä.
No se lukko on ja mallia kytkettävä.
Sille ei ole ollut tarvetta kuin yhdessä syvän ja jyrkkäreunaisen leveän ojan ylityksessä joka tosin olisi saattanut mennä yli ilman lukkoakin.
Mutta TRX 500:sessa siis LSD – lukko on historiaa.
En ota sen suuremmin kantaa LSD – lukkoon mutta vuosikymmeniähän Honda – miehet ovat sillä menneet, niin itsekin.
Asennutin takavuosina rakentamaani ”ameriikan Hondaan” niin sanotun palalukon eli Detroit lockerin. Yksinkertainen keksintö joka oli lumessa hyvä, suoraan syvässä vedessä / mudassa ajaessa hyvä mutta muuten huono. Ohjauksesta tuli varsinkin isoilla renkailla todella raskas ja laitteen kääntösäde kasvoi huomattavasti.

Ohjaustehostin

Sekin tuntui unohtuvan lähdössä.
Hondat ovat aina olleet varsinkin vakiorenkailla sen verran kevyitä käännellä että ei tullut kiinnitettyä siihen sen suuremmin huomiota mutta se tästä löytyy ja se toimii niinkuin pitääkin. Varsinkin lukko kytkettynä ja kauhahommissa siitä on etua, ohjaus pysyy mukavan kevyenä vaikka kauhassa on tavaraa enemmänkin.
Pisteet siitä päivityksestä Hondalle, varsinkin vaimolta.

Rengashommia

Jos ei muusta mönkijämiehet saa keskustelua aikaan niin renkaista.
Olen edelleen sitä mieltä että isoilla renkailla ei niitä maasto-ominaisuuksia tehdä vaan kokonaisuus ratkaisee.
Kokonaisuuteen kuuluu mm. laitteen balanssi, voimansiirto ja jousituksen toimivuus.
Vanha ystävä soitti ja muistutti että onhan sitä Hondan TRX 500 FA:llakin ajeltu, eli siis Rubiconilla.
Niinhän se on ja hän laittoi faceen muutaman kuvankin joltain retkeltä jossa olimme molemmat Rubiconeilla liikenteessä.
Kuvissa meillä oli molemmissa koneissa Maxxiksen Big Hornit alla, kuvista päätellen 26″ koossa.
Renkaista ollaan montaa mieltä ja niin se onkin, laite, käyttötarkoitus ja omat mieltymykset ratkaisee rengasvalinnan eikä yksiselitteistä ”voittajaa” voi niiden valinnassa kukaan julistaa.
Itse pidän Big Horneja varsin mainiona yleisrenkaana, ellen jopa parhaana.
Nyt ei kumminkaan ole tarvetta isoille kumeille sillä haluan pitää Hondan välitykset vakiona vetohommia ajatellen ja pitää voimansiirron sellaisena kuin se tehtaalla on ajateltu.
Varastostani löytyi kierros ajamattomia Maxxiksen Zilloja 25″ koossa ja toinen kierros vähän ajettuja CST:n renkaita (en muista tarkkaa mallia) samassa koossa. Kuvio näytti olevan aikalailla samanlainen ja se ei ole ihme sillä molemmat rengasmerkit omistaa sama taho.
Päätin kokeilla 10″ leveitä joka nurkkaan.
En nähnyt siinä mitään huonoakaan, päinvastoin suurempi kantopinta keulalla auttaa esim. heikoilla jäillä ja pehmeässä maastossa.
Tehostimen ansiosta ohjauskaan ei mene raskaaksi.
Eli nyt Hondassa on siis edessä CST:n 10″ leveät ja takana Maxxis Zillat saman levyisinä, korkeus vakio 25″
Ensimmäisten ajokokeilujen jälkeen rengasvalinta vaikuttaa ihan hyvältä.

Muuta varustelua

Muu varustelu antaa vielä odottaa itseään.
Ilmat lämpeni selvästi plussan puolelle joten nyt pärjää pidemmätkin lenkit paksuilla hanskoilla eli kahvanlämppärit ovat vielä paketissa, toki toissapäivänä ajetun prätkälenkin jälkeen mietin että ilman niitä ei 170km lenkkiä prätkällä olisi tullut ajettua.
Takalaukku on vielä kaupassa mutta sellainen pitää laittaa sillä nyt tuntuu että ei saa mitää puhelinta suurenpaa mukaan.
Täytyy nyt pohtia ottaako laukun vai Iron Balticin metallisen ja tukevan laatikon, siihen saisi moottorisahan telineen lisävarusteena eli sekin kulkisi asianmukaisesi mukana.
Tuulilasi löytyy omasta varastosta mutta se on yleismalli joka peittää työvalon, pitää koittaa modata sitä tai hankkia kokonaan uusi lasi Hondan lisävarustevalikoimasta.
Vetokoukku tai paremminkin vetokuula on ärsyttävän syvällä, ihan niinkuin monessa muussakin mönkijässä mutta onneksi siihen löytyy Iron Balticilta ratkaisu eli vetokoukun pidennys joka pitää hankkia.

Vuoden ansimmäinen viikko olisi vielä lomaa joten täytyy alkaa nousuviikolla terästäytyä varusteluhommissa.

Terveisin
Jarkko Kettula / Iron Baltic OÜ
jarkko.kettula@ironbaltic.com

http://www.hondamonkijat.fi
http://www.ironbaltic.com

Honda TRX 500 T3

Hammasrataskosketuksen taikaa!

Ensimmäinen mönkijäni oli Honda TRX 500 FE eli Foreman vm. 2006.

Ilmajäähdytteinen, jäykällä taka-akselilla ja perinteisellä kaasuttajalla varustettu. Muistan miettineeni pitkään halvempien, markkinoille tulleiden Kiinalaisten ja japanilaisten välillä. Silloin kaukoidän ihmeistä ei juuri ollut kokemusta joten päätös piti tehdä tuttujen brändien välillä.

Honda Foreman

 

Muistaakseni koeajomahdollisuuksia ei tuolloin pk – seudulla ollut mönkijöille tarjolla joten katalookin ja myyjän puheiden perusteella päätös piti tehdä. TRX 350 oli tuohon aikaan kovassa nosteessa ja käsittääkseni myydyin Hondan mönkijä joten sitä siihen toiseen lähikauppaan piti jalkautua katsomaan.

Jostain syystä pidin 350:n fyysysiä mittoja pienenä ja pykälää kookkaampi TRX 500 alkoi kiinnostaa. 500:sestahan oli tarjolla myös Rubicon eli TRX 500 FA mutta sen hinta nousi muistaakseni selvästi korkeammalle joten valinta oli tehty.

Keväällä 2006 pihaan siis ilmestyikin Bike Worldin sen aikaisen myymäläpäällikön Patrick Mannerin myymä Honda TRX 500 FE ja paketissa oli mukana lumiaurasarja manualisella nostolla sekä vetokuula paketissa.

Tutustuminen mönkijämaailmaan alkoi ja sen jälkeen k.o laitteet ovat seuranneet elämässä käytännössä joka päivä ja muutamaa vuotta myöhemmin niiden parissa puuhailusta tulikin ammatti.

Hondalla ajelin pari vuotta, tarkkaa tuntimäärää en muista, mutta kyllä siihen tunteja saatiin. Hondalla tuli tehtyä kevyitä puhdehommia, mm. uuden parikotitalon pihan mullat, hiekat ja kivet tuli sillä ajettua uskollinen Muulin peräkärry perässä. Puita, tai oikeastaan hakkuujätteitä tuli ajettua paikallisen maanviljelijän metsästä vaimon kanssa yhtenä keväänä niin että polttopuut, ihan itse tehdyt ja Hondalla pihaan tuodut, riittivät seuraavat 6 vuotta. Vuoden jälkeen siis oli jo Honda varusteltu niinkuin mönkijän kuuluukin eli siinä oli vinssi, itse tehty pohjapanssari, laukku takana, lumilevy toimi nyt vinssillä ja pihalla oli vielä perusmallinen tukkikärrykin.

Vapaa-ajan ajojakin tuli harrastettua ja maastossa liikkumista helpotti pari tuumaa isompien renkaiden hankinta jotka olivat toisilla vanteilla. Eli kyllä tähänkin harrastukseen sen uuden pikkuauton hinnan sai menemään 😉

Lisää Hondia vuosien varrelta

Jossain vaiheessa se Hondakin piti vaihtaa mutta muistaakseni 2009 lopulla minulle ajautui vielä samanlainen Honda. Vähän ajettu 2007 mallinen josta päätin rakentaa amerikaan malliin korkean ja syvissä vesissä etenevän laitteen. 30 tuuman renkaat, itse taivutellut alumiiniset astinlaudat, kahden tuuman liftkit, imupuolen snorkkeli ja pakoputken snorkkeli löysivätkin paikan tässä Hondassa useiden iltojen puuhastelun jälkeen.

Tällä Foremanilla ei tullut tunteja kovinkaan paljon, se oli hyvä siellä syvässä vedessä mutta muualla ei aivan kotonaan. Mutta tulipahan  tehtyä, ei tarvinnut enään netistä kuvia selailla.

Hondia tuli muiden laitteiden ohella myytyäkin muutama vuosi ja silloin traktorimallit vasta olivat tuloillaan eli maastomallin Hondia meni kiitettävästi asiakkaille. Myydyin malli silloin 2009 – 2011 oli TRX 420 FE ja se oli myös meidän myydyin mönkijämme. Vuonna 2009 vai olikohan se -10 tein kauppaa Venäläisen asiakkaan kanssa ja otin häneltä vaihdossa yli 15 tkm ajetun ja maailmaa sekä käyttöä nähneen Honda TRX 400 FA:n eli Rancher AT:n. Laitoin siihen lumiauran ja aurailin sillä omaa ja naapurin pihaa puoli talvea. Laite pelasi moitteetta ja silloin viimeistään valkeni hydrostaatin vahvuudet työhommissa. Rancher AT:llekin löytyi ostaja ja hän saikin mainion laitteen joka oli juuri huollettu ja todettu kaikin puolin toimivaksi laitteeksi.

Honda TRX 400 FA

Hieman sen jälkeen vaihtohäkkiin ajautui -90 alun TRX 300, sinisellä tankilla ja todella paljon ajettu ja huoletonta käyttöä osakseen vuosia saanut mönkijä. Tutkin laitetta hetken, nostin sen pakuun ja ajelin kaverin pihaan. Se jäi sinne ja Sale elvyttikin Big Bluen mainioon ajokuntoon, sillä ajettiin jopa muutama suunnistuskisa. Big Blue on vieläkin käytössä ja taisi olla tällä viikolla kun Instagramissa näin kuva siitä lumitöissä. Toki se sai osakseen huoltoa ja muuta huolenpitoa, siitä on blogissamme juttua vuoden takaa.

Honda TRX 300 FM

2011 tuli markkinoille Honda TRX 420 FM EPS eli jalkavaihteilla sekä ohjaustehostimella varustettu versio. Varustelin yhden ensimmäisistä Suomeen tulleista laitteista ja ajoin sillä muutaman ATV – suunnistuskisankin. Myös tästä laitteesta jäi hyvä vaikutelma ja ”pikkuhonda” ei antanut tasoitusta isommilleen haastavissakaan olosuhteissa.

MY18 Honda TRX 500 FPE T3

Honda TRX 500

Ympyrä alkaa sulkeutua näköjään tässä vaiheessa elämää ja on aika palata perusasioiden ääreen. Pihaan siis ajautui Honda TRX 500 FE eli tietenkin nappivahteinen ja jäykällä taka-akselilla varustettu. Ilmajäähdytys on korvattu vesijäähdytyksellä ja Keihinin valmistama primerilla varustettu kaasari on nyt vaihtunut polttoaineensuihkutukseen. Tämä yksilö on traktorimalli joten nyt saa Hondalla liikkua laillisesti tietä pitkin toisin kuin toistakymmentä vuotta sitten.

Yleisesti sama Foremanin henki on säilynyt vahvasti, se traditionaalinen Hondan henki joka ainakin minua miellyttää. Katteet ovat hyvin suojaavat, muoviosat ovat laadukkaita eli katteet eivät halkeile ensimmäisestä puukosketuksesta pikkupakkasella ja yleinen laatuvaikutelma on Hondaa. Itse asiassa kaikkialla laitteessa on esillä sitä Hondaa ja käsityön leima, jota joistakin mönkijöistä vielä löytyy, loistaa poissaolollaan.

Foreman herää napista tulille yhtä laadukkaan ja varman tuntuisesti oli moottori sitten lämmin tai kylmä. Vaihteet napsahtelee varman oloisesti molempiin suuntiin eli hammasrataskosketuksen taika on vielä olemassa, hyvä niin! Tähän liittyy se minulle tärkeä hondamaisuus eli vaihteisto. Honda on pitänyt kiinni eli mennyt ikäänkuin vastavirtaan muutamissa asioissa mönkijämaailmassa. Vaihteet ovat yksi niistä ja jo US90:stä lähtien eli vuodesta 1970 Hondissa voima on siirtynyt hammasrataskosketuksella.

Honda US 90

En väitä että se olisi maailman paras ratkaisu mutta siinä on puolensa ja minua se miellyttää. Ensikertaa mönkijän istuimellakin oleva tulee asian kanssa sinuiksi varsin nopeasti eikä sitä sen jälkeen mieti paitsi laittaessa pakkia päälle. Se kyllä menee sujuvasti mutta vaatii huomiota, niin se vaati toistakymmentä vuotta sitten ja se vaaatii nytkin eli se kuuluu Hondan mönkijään. Hitaassa ja tarkassa maastoajossa on hienoa seurata kuinka se kahden millimetrin peukalonpainallus siirtyy reaaliajassa renkaiden eteenpäin vieväksi voimaksi eikä huku matkalle.

Jäykkä taka-akseli on seurannut myös sieltä US90:sen ajoilta lähtien ja sekin on asia joka jakaa mielipiteitä. Yksi asia on kuitenkin selvä, jos mönkijällä on tarkoitus vetää jotain tai yleensä kytkeä jotain terveisiä kummempaa vetokuulaan niin ratkaisu on hyvä. Perä ei turhaa notku eikä tarvitse kikkailla kuorman teossa. Ratkaisun mukana tulee vielä rakenteellinen yksinkertaisuus jota ainakin minä arvostan suuresti.

Uudella Hondalla en ole ehtinyt kuin pari tuntia ajella mutta se vertaaminen siihen kaasari Foremaniin, oliko nyt ns. FEB – versio, on väistämätöntä. Aavistuksen pakoäänet ovat terävemmät, ei kovemmat mutta terävemmät. Kaasuun vastaavuus on herkempää ja FEB oli hieman pehmeämpi, ikään kuin pyöreämpi luonteeltaan mutta Honda on saanut kumminkin ruiskun myötä pidettyä yksisylinterisessä sen mönkijämaailmaan sopivan pyöreyden koneen luonteessa mukana, hyvä niin. Ilmajäähdytteinen laite oli mekaanisilta ääniltään luokkansa huippua mutta aina ilmajäähdytteisessä niitä tuppaa jostain tulemaan ja nyt ruiskuun siirtymisen jälkeen niitä ei ole, ei lainkaan. Myös erilaiset resonoinnit yms. ylimääräiset äänet loistavat poissaolollaan joten tämän laitteen kanssa tullaan viihtymään.

Varustelua

Varsinainen varustelu on vielä alkuvaiheessa. Nyt talvella Hondalla tullaan liikkumaan meren jäällä, metsäautoteillä sekä varmaankin aurailemaan sillä talvi alkaa tulla myös tänne länsi Viroon. Lumitilanteen mukaan tehdään latuja ja palstaltakin pitäisi saada puita nurin ja kotipaihaan ajettua. Eli ihan sitä mihin valtaosa ihmisistä mönkijäänsä käyttää. Nyt laitteesta löytyy IRON BALTICin lumiauran- ja vinssin asennussarja sekä Broncon 2500 vinssi narulla ja kaukosäädöllä. Lisäksi asensin siihen heti IRON BALTICin pohjapanssarisarjan. Omasta varastosta löytyy lisäksi IRON BALTICin kauhasarja ja juuri nyt pohdin onko se oikea aura perinteinen suora 150 cm, kartiolevy 150 cm vai 180 cm leveä V – aura.

Blogiin tulee lisää juttua laitteesta, sen käytöstä sekä lisävarusteista sitä mukaan kun käyttöätunteja tulee. Nyt ovat odotukset korkealla ja tulevina pyhinä tulen nauttimaan siitä hammasrataskosketuksen taiasta!

http://www.ironbaltic.com

http://www.hondamonkijat.fi

 

 

Hondan mönkijä – kauppiaat vieraana Iron Balticilla

Pitkäaikainen ja tärkeä yhteistyökumppanimme Honda – mönkijöiden maahantuoja Oy Brandt Ab piti vuosittaisen ATV – kauppiaskokouksensa Iron Balticilla perjantaina 14.12.

Tämänkertainen kokous oli tavallistakin kiinnostavampi ja merkittävä sillä Brandtin väki esitteli Hondan UUDEN 2019 mönkijämallistonsa kauppiaille.

Kuin tilattuna päivä paistoi vieraille Tallinnan länsipuolella, koko viikon päällämme vaikuttanut matalapaine väistyi ja yön aikana saatiin aavistuksen lunta ja kirkas päivä valkeni pikkupakkasessa.

Aamun viimeisten ”säätöjen” jälkeen jäimme odottamaan puolenpäivän jälkeen saapuvaa bussia jossa tulivat Brandtin väki sekä lähes 50 jälleenmyyntipisteiden edustajaa ympäri Suomen. Koko maa oli hyvin edustettuna aina lappia myöden, hienoa että uudet Hondan traktorit kiinnostaa!

Olimme tehneet lyhyellä varoitusajalla Tabasaluun meidän lähtevien tavaroiden varastoon kokoustilan ja oheen näyttelytilan uusille Hondan traktorimalleille ja osalle meidän lisävarusteita. Saimme vielä mahtumaan hyllyjen väliin tilaa lounaallekin joten kaikki elementit olivat olemassa kokousta varten.

Iron Baltic on tehnyt vuosia yhteistyötä Brandtin kanssa ja väki on molemmin puolin tuttua joten tälläisen kokouksen järjestäminen on helppoa. Tahtotila tietenkin ratkaisee ja sitä löytyy molemmin puolin.

Brandtilta Antti Rapo avasi kokouksen ja Iron Balticilta Jarkko Kettula kertoi kauppiaille yrityksen historiasta, nykypäivästä ja tulevaisuudesta.

Uskon kumminkin että Brandtin Patrick Mannerin osuus oli se kokouksen odotetuin hetki sillä Hondalla on tarjota vuonna 2019 markkinoille odotettu traktorimönkijämallisto. Mannerin liki kahden tunnin media-aika olikin kiinnostava ja kauppiaat osallistuivat vilkkaasti keskusteluun ja vaikuttivat kaikinpuolin tyytyväisiltä Hondan uuteen kilpailukykyiseen mallistoon.

Myöhäisen lounaan jälkeen kauppailla oli jälleen mahdollisuus tutustua uuteen Hondan mallistoon lähemmin. Iron Balticin lisävarusteet kiinnostivat myös paikallaolijoita joten emme turhaan kasanneet yötä myöden tuotteita esille tutkittavaksi.

Kaikki hyvä päätyy aikanaan ja niin tämäkin kokous, Brandtin väki jatkoi kauppiaiden kanssa kokousta laivalla paluumatkan merkeissä Helsinkiin.

Iron Baltic huomioi kaksi Suomalaista kauppiasta jotka molemmat ovat tehneet jo 10 vuotta yhteistyötä kanssamme.

Kiitoksia Savon Proservice ja Raahen Motocafe Oy!

 

Pikaisesti vaihdoimme muutaman sanan yhteistyökumppaneiden kanssa ja päätimme jatkaa yhteistyötä tälläkin tasolla myös tulevaisuudessa.

 

http://www.brandt.fi

http://www.ironbaltic.com

http://www.hondamonkijat.fi

 

 

 

 

Yamaha Kodiak 450 EFI ”Iron Baltic special”, osa 2

Virossa syksy oli pitkä ja poikkeuksellisen sateinen, ennen tammikuun loppua ei luntakaan saatu kuin muutaman kerran maltillisia määriä ja alle vuorokaudessa maa oli taas musta.
Kodiakin varustelu saatiin valmiiksi, ainoastaan takavinssi odottelee asennusta. Tällähän ei ollut tarkoitus ajella perinteistä off-roadia joten sen kanssa ei tullut pidettyä kiirettä mutta kyllä sille käyttöä olisi ollut.

Alla tämänhetkinen varustelista;
– IRON BALTICin pohjapanssarisarja , materiaali muovi, tuotenro 02.21500
– renkaat CST Stag, 25″ ja edessä 8″ leveät, takana 12″ leveät. Vanteet ITP:n alumiinivanteet.
– vinssi on Yamahan vakio WARN 2000, vinssiin on vaihdettu vaijerin tilalle naru.
– lisävalona edessä ”no name” LED-bar, pituutta 32 cm ja tehokkaaksi, vesitiiviiksi ja iskunkestäväksi todettu.
– takatelineellä on IRON BALTICin metallinen, tukeva ja käyttöä kestävä takalaatikko moottorisahatelineellä, tuotenro 56.6000. Laatikko on erittäin tukeva ja siihen kestää tavarat sitoa isommallakin liinalla.
– etutelineellä on IRON BALTICin puolikova, kankainen laukku. Laukku on ryhdikäs ja tilava mutta korkea. Sen kanssa kyllä on oppinut elämään. Positiivisena puolena on suojaavuus ja laukun tilavuus. Laukkuun mahtuu ne kaverinkin tavarat sateen suojaan ja pidemmillä siirtymillä laukku suojaa ajoviimalta hyvin.
– kärryä tulee vedettyä aika ajoin joten Kodiakiin asennettiin IRON BALTICin vetokoukun jatkoadapteri, tuotenro 15.2200. Vetokuula tulee noin 30 cm ulommas joten sen käyttö on selvästi sujuvampaa.
– Yamahan valikoimista löytyi kahvanlämmittimet täydennettynä peukalonlämmittimillä sekä penkinlämmitin.
– niin ikään Yamahan valikoimista löytyi neljä kpl monikäyttöisiä Y-kiinnikkeitä.
– uudet vanteet levittivät varsinkin takaa Kodiakia reilusti joten tilasin Yamahalta vielä lokasuojan levikkeet, nyt ei tarvitse väistellä renkaista lentävää kuraa.

Kilpiin Yamaha saatiin heti vuodenvaihteen jälkeen. Rekisteröinnissä ja rekisteröintikatsastuksessa ei sinänsä ollut mitään erityistä, prosessi on täällä sujuva ja ammattimainen.
Hyvä näin sillä kilvettömän mönkijän vakuuttaminen asianmukaisesti on Virossa erittäin vaikeaa.

Kodiakilla on ajeltu 50 – 100 km retkiä maastossa, metsäautoteillä, vanhoilla sotilasalueilla ja asvalttitietäkin se on nähnyt.
Alun perinhän oli ajatus että se perinteinen maastoajo jää vähemmälle mutta kyllä sitä on ehditty Yamahalla harrastamaan, vaimon mukaan ”aivan kuin nuoruuden innolla”.

Olen nauttinut näistä hieman pidemmistä retkistä, pituudeltaan 70 – 100 km. Niitä on ollut mahdollista tehdä jo muutamia ja suunnitelmissa on tietenkin näitä retkiä lisää.
IRON BALTICilta on helppo löytää ajokaveri ja nämä ovat olleet hienoja päiviä. Ei vain ajamista vaan myös sitä tulilla istumista, hiljaisuudesta nauttimista ja maailman parannusta.

Tammikuun loppupuolella saatiin sitten mukava pakkasjakso myös läntiseen Viroon. Meidän kylän pitkä ja matala lahti jäätyi nopeasti ajettavaan, tai sanotaanko lähes ajettavaan kuntoon.
Naapurissa asuu mönkijäharrastaja joten käytimme tilanteen hyväksi ajoissa. Yksin jäällä rajojen etsiminen on haastavaa ja saattaa olla vaarallistakin.
Toki lahdella ei vettä yli metriä ole missään mutta kokemusta on jo tunnin kävelymatkasta naapurin ovea kolkuttelemaan. Kodiak meni kaislikossa jäiden läpi ja lähin vinssipuu oli 100m päässä!
Siitä syystä aito Fiskarsin pistolapio onkin muodostunut vakiovarusteeksi kun jäällä ja rannoilla liikun, se on pelastanut matkan jatkumisen ja pari kertaa.
Lapio on helppo hakata jään läpi ja käyttää sitä ikään kuin maa-ankkurina.
Lahti on muutaman kilometrin pitkä ja kilometrin leveä joten luonnon meille tarjoamalla leikkikentällä on ollut käyttöä.

Toki meren jäästä nauttivat muutkin kuin me. Kyläläiset luistelevat, kävelevät, hiihtävät, potkukelkkailevat jäällä ja lumisateiden saavuttua olemmekin naapurin kanssa huolehtineet että kävelypolut, luistelureitit jne ovat olleet asianmukaisessa kunnossa.

Tätä varten Kodiak on varustettu IRON BALTICin etu/pika-asennettavalla lumiaurasarjalla. Asennussarjan tuotenro on 03.8800 ja siihen käy meidän kapeampi työvälinerunkomme 20.6400. Työvälinerunkoon on olemassa useita lumilevyvaihtoehtoja.
Hankin vielä IRON BALTICin latuhöylän , tuotenro 47.2000, jotta saamme tehtyä ladut asianmukaisella kalustolla.

Meidän kylällä ihmiset myös liikkuvat luonnossa ahkerasti joten olemme  hoitaneet ulkoilupolkujen kunnossapitoa.

Meren tuntumassa asuminen on meille uusi asia ja siitä onkin riittänyt iloa pitkin syksyä ja talvea. Lauantaina pakkasimme peräkärryyn tuolit, pöydän, grillin, polttopuita, istumalustoja sekä muuta tarvittavaa ja lähdimme vaimon kanssa grillausretkelle meren jäälle. Sieltä löytyikin sopivan tuuleton paikka jossa päivällisen valmistaminen onnistui hienosti.
Ainoastaan pöytäliina unohtui kotiin mutta grillikausi on aloitettu!

 

Kokemukset  Yamaha Kodiak 450 EFI:stä

Kodiakilla on nyt ajettu 50 tuntia ja laite on ollut odotusten mukainen.
Polttoaineen kulutus perinteisessä mönkijäkäytössä lienee jotain litran luokkaa tunnissa mikä on vähän. Toki siirtymät maantiellä reilummalla vauhdilla nostavat kulutusta mutta eivät merkittävästi.
Tehoa tietojeni mukaan koneesta löytyy 20 kw eli vajaa 30 hevosvoimaa ja sillä on pärjätty hyvin, teho riittää mainiosti siihen käyttöön johon sen olen hankkinut. Oikeastaan ainoa paikka jossa tehoa olen kaivannut lisää,  on kovavauhtinen ajelu pehmeällä luonnon hiekkarannalla.
En ole kokeillut Kodiakin huippunopeutta mutta oman mittarin mukaan 70 km/h se ainakin menee kivuttomasti tiesiirtymillä.
Maastossa on tullut ajettua ja ihan siellä oikeassa maastossa.
Kaikki muovit levikkeitä myöden ovat pysyneet ehjänä eikä naarmuja ole pahemmin katteisiin tullut. Toki tähän vaikuttaa asianmukainen pohjapanssari joka suojaa myös astinlaudan reunat mutta myös katteiden materiaali on laadukasta.

Kodiak ei vierasta vettäkään sillä se on retkien aikana ollut etulamppujen alareunaa myöden niin makeassa kuin suolaisessakin vedessä.
Itse asiassa eräällä retkellä käytiin hieman syvemmälläkin eli vettä tuli jo variaattorin koppaan ja airboksiin asti.
Onneksi molemmissa on tyhjennysproput joten matka jatkui 10 minuutin jälkeen.


Huomionarvoista on se että minulla ei ole, ainakaan vielä, lämmintä tallia ja Kodiak on seissyt käytännössä koko talven ulkona. Ajoretkien, välillä siis kosteidenkin, jälkeen laite on jäätynyt ja sitä jäätä, jäätynyttä loskaa, kuraa, kaislaa ja maa-ainesta on ollut ajoittain paljonkin mönkijässä.
Mitään ongelmia ei siitä ole syntynyt ja Jammu on lähtenyt tulille joka kerta napin painalluksella.
Eikä tietysti pidäkään mutta kertoo tietenkin jotain laitteen laadusta.


Kaikki hallintalaitteet toimivat samoin kuin uutena eikä alustassa tunnu mitään välyksiä, kaikki on niinkuin uudessa laitteessa kuuluukin olla.
Ajoretkillä mukana olleissa mönkijöissä on ollut kaikissa etulukko jota Kodiakissa ei ole. Tähän astisten kokemusten mukaan sitä ei kaivatakaan sillä maasto-ominaisuudet ja eteneminen ovat hyvää tasoa. Vielä kertauksena että maastoajo-ominaisuuksia ei tehdä etulukolla ja isoilla renkailla vaan siihen vaikuttavat monet asiat. Se on niin monen asian summa että sitä on (näköjään) vaikea kopioida.
Jammulla ei ollut tarkoitus ajaa varsinaista harrastusajoa maastossa mutta kun nyt tuli tutustuttua naapuriin joka on alan miehiä niin nyt on alkanut tarvetta niille tuumaa, kahta isommille renkaille olla. Isojen renkaiden mukanaan tuoma maavaran kasvu on tarpeen pehmeässä maastossa jossa on syviä ajouria ja asiaan täytyy alkaa perehtyä pikapuoliin. Nämä pehmeät ajourat nimittäin alkavat parinsadan metrin päästä kotiportista.
Alla ovat olleet 90% ajasta 25″ CST Stagit jotka ovat osoittautuneet hyviksi yleisrenkaiksi ja ne sietävät matalia paineita. Olen ajanut maastoajot valtaosin 0.25 barin paineilla (renkaat ovat liimattu vanteille) ja silloin renkaat sopivat yhteen keskiluokan mönkijän kanssa eli meno on pehmeää ja pitoa löytyy.
Viikko sitten tosin laitoin alle vakiorenkaat, tarkoituksena hieman vertailla talviolosuhteissa rengaskierroksia keskenään. Ainakaan nyt uutena vakiorenkaissa ei ole valittamista, pitoa ja pehmeyttä löytyy hyvin.
Ne ovat myös kevyemmät ja sitä kautta kaasun vastaavuus ja ajotuntuma on kevyempi, varsinkin vaimon mielestä vakiorenkaat ovat paremmat kevyemmän ajettavuuden vuoksi.

Huoltohommia

Kodiakissakin on ensihuolto 25h ajotunnin kohdalla ja tammikuussa sen ”ykköseen” Tallinnan Yamaha Keskukseen veinkin.
Huollossa ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä mutta mönkijän piti antaa ensin päivän sulaa hallissa sillä joka paikka oli täynnä jäätä edellisen viikonlopun ajeluiden jälkeen.
Huoltoväli Jammussa on 160 tuntia eli ykkösen jälkeen seuraava huolto on 160, sitten 320 tuntia jne. Manuaalin mukaan siinä välissä olisi tarkistuksia eli ns. välihuolto mutta ainakaan paikallinen toimija ei nähnyt sitä tarpeelliseksi. He totesivat että voithan sen tännekin tuoda mutta aivan yhtä hyvin voit tarkistella paikat itse. 160 tuntia yksillä öljyillä pidän pitkänä välinä mutta heidän mukaansa öljyjen kanssa ei mitään ongelmaa ole jos käyttää valmistajan laatutuotteita.
Itse vaan taidan oman mielenrauhani vuoksi välihuollon tehdä eli 80-90 tunnin kohdalla Jammu saanee uudet öljyt periin ja moottoriin sekä uuden öljynsuodattimen.
Huoltotaulukkoa silmäillessä tuli mieleen että Kodiak 450 EFI:n ylläpitokustannukset huoltojen osalta ovat maltilliset sillä kyseessä on koeteltua perustekniikka joka ei okein muuta perushuollon lisäksi vaadi ja huoltoväli on pitkä.

Valoa kohden

Nyt ollaan jo helmikuun puolessavälissä ja tuleva viikonloppu saattaa olla vimeinen jolloin pääsemme nauttimaan turvallisesti hyvästä jäätilanteesta. Viikonlopulle onkin suunnitelmissa reilu 100 km mönkijäretki ja päivälle, kahdelle oli luvassa lisää lunta joten Jammulle on käyttöä koko viikonlopun ajan.
Metsäpalstallekin pitäisi ehtiä vielä kun maa on jäässä. Tähän mennessä siellä puuhailu on rajoittunut pariin makkaranpaistoretkeen ja yleiseen silmäilyyn.
Mutta pikaisesti täytyy alkaa tutustumaan ostohousut jalassa työantajan eli IRON BALTICin tukkikärry-valikoimaan.

Liettuassa on todella vireää mönkijäelämää ja siellä järjestetään vuoden aikana useita ajotapahtumia. Tammikuussa oli vuoden ensimmäinen johon oli jo tarkoitus lähteä mukaan mutta en saanut sitä enään mahtumaan kalenteriini. Kevään aikana kyllä on tarkoitus tuo menetys paikata.

Talven aikana aurailemaamme tietä, pituus 2,7 km, silmälläpitäen hankkinemme naapurien kanssa yhteisesti IRON BALTICin tiehöylän.
Varsinkin viime syksyn, joka oli siis todella sateinen, tiemme ehti huonoon kuntoon kunnan lanausten välillä.
Olemme siis pohtineet että voisimme ”mönkijämiehissä” pitää tietä lanausten välillä yllä sillä naapurustosta löytyy vielä kolmaskin mönkijämies.

Matka Jammun kanssa jatkuu, nyt onneksi valoa kohden!

Terveisin

Jarkko Kettula

Iron Baltic OÜ
jarkko.kettula@ironbaltic.com
www.ironbaltic.com

 

 

 

 

 

 

Adomas Gančierius, ”mönkijät ovat elämäni”

Hei Adomas. Kerrotko kuka olet ja mitä teet työksesi?
Hei kaikille. Olen nyt 21 vuotias nuorimies Liettuasta. Työskentelen Liettuan suurimmassa mönkijäliikkeessä myyjänä, asentajana ja yleismiehenä.

Eli olet työssäkin koko ajan mönkijöiden parissa?
Jo ollessani nuori unelmoin työstä mönkiöiden kanssa, mönkijät ovat olleet minun tärkein harrastukseni nuoresta pitäen.
Nyt voin sanoa olevani unelmatyössä, teen töitä mönkijöiden ja mönkijäihmisten parissa joka päivä.
Mönkijät niin työnä kuin harrastuksena ovat tuoneet minulle paljon ja olen iloinen että voin olla mukana vaikuttamassa monella tasolla mönkijämaailmaan Liettuassa.

Milloin ajoit mönkijällä ensimmäisen kerran? Muistatko vielä merkin?
Luulen että olin 10-vuotias. Isäni oli hankkinut ensimmäisen mönkijänsä ja se oli Honda foreman 450. Muistan sen hyvin sillä tuolloin koko perheeni alkoi rakastamaan mönkijöitä ja siitä tuli koko perheelle harrastus sekä työ.
Pian ostimme toisen Hondan ja hetken päästä kolmannen mönkijämme joka oli Suzuki KQ 700.
Mielenkiintoista että värit olivat keltainen, vihreä ja punainen, aivan kuin Liettuan lipussa!

Eli käytännössä olet ollut nuoresta iästäsi huolimatta mönkijöiden kanssa tekemisissä toistakymmentä vuotta?
Näin voin sanoa. Lapsuudessani muistan että vanhempani, minä ja siskoni ajelimme mönkijöillä koko vapaa-aikamme. Viikonloppuisin matkustelimme ja etsimme uusia paikkoja ja ajoreittejä.
En voisikaan enään kuvitella eläväni ilman mönkijää.

Eli olette koko perhe mönkijä-ihmisiä?
Isäni on yksi Liettuan mönkijäyhteisön perustajäseniä ja hän järjestää paljon erilaisia mönkijätapahtumia kuten kilpailuja, retkiä, näyttelyitä jne ympäri maata.
Äitini on myös erittäin hyvä ja kokenut mönkijäkuljettaja. Hän on myös ajanut mönkijällä ympäri Baltiaa ja tehnyt pitkiäkin retkiä, hän ajoi mm. ensimmäisenä naisena Baltian kierroksen, Suzukin mittariin tuli pelkästään tuolla retkellä 2996 km! Hän on ajanut myöhemmin myös Liettuan kierroksen (1950 km) ja Latvian kierroksen (2000 km).
Alla on kuva jossa pikkusiskoni on isäni kyydissä jollain mönkijäretkellä, myös hän ajaa nykyään isolla nelivetomönkijällä vetäen safareja sekä vapaa-ajallaan.

Kisaaminen mönkijöillä on aina ollut Liettuassa suosittua, milloin sinä aloitit kisahommat?
Vielä 6-7 vuotta sitten kisat olivat todella suosittuja mutta sitten minullakin tuli kisahommiin tauko. Nyt kisat ovat alkaneet taas saada suosiotaaan takaisin ja minäki lähdin mukaan.
Aloitin kilpaa ajamisen 16-vuotiaana muta – kisoilla.

Onko se normaali ikä Liettuassa?
No  minä olin nuorin osanottaja kisassa. Luulen että suurin syy nuorien vähyyteen kisoissa on taloudelliset syyt, kisaaminen mönkijällä ei valitettavasti ole halpaa ja kaikilla nuorilla ei siihen mahdollisuutta.
Minä olen erittäin kiitollinen perheelleni kaikesta tuesta, ilman perhettäni mönkijäharrastaminen ja varsinkaan kisat eivät olisi mahdollisia.

Millä kaikililla mönkijöillä olet ajanut elämäsi aikana?
Ensimmäinen oli Honda Foreman 450 (vihreä), sen jälkeen Suzuki KQ 700 (keltainen). Olen tietenkin kokeillut useita merkkejä: Can-am, Polaris, Yamaha. Mutta eniten elämässäni olen ajanut Honda Rincon 680:llä.
Nyt minulla on käytössäni MY17 Polaris XP 1000 H.O

Vuosi 2017, miten se meni ja mihin kilpailuihin otit osaa?
Pidän eniten endurotyylisistä kisoista ja osallistuin Night Rallyyn tietenkin. Kisassa on kaksi 200 km suunnistusosuutta ja kaksi erikoiskoetta.
Toinen oli Winter Rally johon osallistuin 30 tiimiä (paria), sijoituin parini kanssa toiseksi.
Keväällä ajoin urani kovimman kisan, Hunt The Wolfin Romaniassa CFMOTO Z8 side by sidella.
Viimeinen kisa oli Enduro Rally, sijoituimme seitsemänneksi  22:sta tiimistä. Tästä kisasta jäi erittäin hyvät fiilikset, paljon eri merkkejä ja hyvä tunnelma koko kisan.

Miten seuraava Hunt The Wolf?
2017 kisan jälkeen tiesin että minun on pakko tulla takaisin uusien tavoitteiden kanssa.
Tämänvuoden tavoite on olla 10 joukossa yleiskilpailussa ja se on tuossa kisassa kova tavoite ja sen eteen täytyy tehdä töitä.
Toivonkin että olemme koko tiiminä valmiita siihen ja henkilökohtaisesti tarvitsen lisää harjoitusta navigoinnissa ja tarvitsen myös lisää kärsivällisyyttä sekä paineensietokykyä tuossa kovassa ja pitkässä kisassa.

Olet erittäin aktiivinen nuorimies, riittääkö aikaa ja energiaa muihin harrastuksiin?
Tottakai. Harrastan maastopyöräilyä aktiivisesti ja rakastan myös koripalloa. Koripallo on Liettuassa toinen uskonto ja pelaankin ystävien kanssa sitä paljon.

Ketkä tukevat sinua urallasi?
Päätukijani on työnantajani Motorider ja erikoisesti pomoni Valdas Radvilavičius. Sain häneltä käyttööni nykyisen mönkijäni, uuden Polaris XP 1000:sen tulevalle kisakaudelle ja olen erittäin kiitollinen tästä tuesta ja luottamuksesta hänelle. Hän uskoo minuun ja tavoitteisiini.
Toinen tukijani on Iron Baltic OÜ Eestistä mutta lisätukijat ovat tervetulleita tiimiini.
Tällä hetkellä käyn neuvotteluja ITP:n kanssa rengasasioista.

Mitä suunnitelmia sinulla on ensivuodelle? Missä me voimme nähdä sinut?

Hunt the Wolf; Enduro rally , Enduro sprint, Kisa ympäri Liettuaa (2000km).
Harkinnassa on myös Can AM Trophy Latviassa.
Aion myös ajaa paljon treeniä ja useita ATV retkiä kauden aikana.

Kiitos Adomas ja tsemppiä kaudelle!

Adomasta voi seurata sosiaalisessa mediassa;
https://www.facebook.com/a.gancierius
www.instagram.com/adomasg/?hl=en

Terveisin Jarkko Kettula
Jarkko Kettula /  Iron Baltic OÜ
jarkko.kettula@ironbaltic.com
http://www.ironbaltic.com

 

Honda TRX300FW ”Big Blue” 1991

Honda TRX300FW ”BIG BLUE” -91

Mönkijämaailman klassikko, pieni suuri mönkijä.

”Laite kulkeutu mulle 2010 tai 2011, en muista tarkasti. Muuan hiacekuski ajo pihaan ja tuumas että toin sulle mönkijän :)”

Tuossa tapahtumassa on perää, minulle eli blogin kirjoittajalle tämä kyseinen laite ajautui jossain vaihtokaupassa ja kaverini Sale oli juuri myynyt yhden pois joten sitä en Hiacesta pois nostanut vaan ajoin suoraan hänen pihaan.
Pukkasin sen Hiacen kontista ulos ja sanoin tuon.
Mutta annan Salen jatkaa, harmi että Kainuun murre on vuosien saatossa kadonnut, ainakin kirjoituksessa.

”Honukka oli ollut ennen minulle tuloa lumityökoneena ja vähällä käytöllä viimeset vuodet, umpiot ja katteiden saumat kasvo sammalta ja ulkokuori oli kauttaaltaan nuhrunen.
Lumiauran asennuslevy pohjassa oli ollu löysällä ja u-pultit oli hangannu runkoputket useasta kohasta puhki. Etuperän kohdalla runko oli ruostunu puhki ja pesuahan laite ei ollu nähny vuosiin.
Minkäännäköistä pohjapanssaria ei ollu ja runkoputket oli kolhittu kiviin.
Laitteen ajomäärästä sai jonkinlaisen käsityksen kun katsoi alatukivarsia, niistä oli metalli kadonnut alapuolelta ajettujen kilometrien myötä!
Runko oli useammasta paikasta puhki tai pahoilla kolhuilla.
Vetoakselin suojakumeja oli rikki ja tyhjäkäyntiä kone ei käyny ollenkaan.
Akku oli täysin kuollu mutta polkimesta laite heräsi kiltisti tulille.”

Oikeasti isoa huoltoa.

”Ens alkuun purin ritsit ja katteet veks, pesin katteet ja purin umpiot että sain pestyä niiden sisäpuolelta sammaleen pois.”

Tähän väliin blogin kirjoittaja muistelee että ne umpiot muistaakseni pestiin astianpesukoneessa! Korjaa eli kommentoi Sale jos olen väärässä.

”Alkuperäiset ajovalonpolttimot laitoin kasatessa takasi koska ne oli ehjät edelleen 20 vuoden jälkeen.
Kolhiutuneet ritsit fiksasin mattamustalla.
Katteet ja lokasuojan levikkeet oli ja on edelleen täysin ehjät.
Vanhoissa Hondissa muovilaatu on erittäin elastista ja pakkasellakin hyvin periksiantavaa ja ne ei helpolla siksi rikkoudu.
Ulkokuoren siistimisen jälkeen laite huollettiin.
Vaihdettiin kaikki öljyt, ventiilit säädettiin ja alettiin etsimään syytä huonoon käyntiin. Syyksi paljastu kaasari josta jollain kyläsepällä oli jonku remontin yhteydessä jääny puuttumaan yks o-rengastiiviste.
Tilaukseen laitettiin kaasuttimen tiivistesarja ja kun kaikki osat löysi paikalleen niin vanhus kävi taas ku kello.
Vaihteisto ja kytkin pelasi erinomaisesti ja voimansiirto oli kokonaisuudessaan täydessä iskussa.
Akku uusittiin ja rikkinäiset vetarinkumit vaihdettiin samalla ja sitä myötä tekniikka oli taas tikissä.”

”Rungon kulumat ja ruostuneet kohdat korjattiin ja vahvistettiin. Alkuperäisenä Hondassa on vain pelkät jalkatapit eikä minkäänsortin astinlautoja, siihen oli jossain vaiheessa laitteen elinkaarta tehty päivitys ja jalkatappien alle oli hitsattu putkikehikko johon oli kiinnitetty metalliverkko joista muodostu oikein asialliset astinlaudat. Astinlautoihin hitsattiin vielä parit lisätuet tulevaa pohjapanssaria varten jota ei tietenkää löytyny valmiina mistää nuin vanhaan koneeseen.
Sellainen kumminkin piti Hondaan saada joten IRON BALTICilla sellainen mittojen mukaan tehtiinkin muovista.”

Katsastusmurheita.

Astinlautohoihin blogin kirjoittajalla liittyy eräs muisto.
Oltiin varmaankin Kangasniemellä jossain Hautalan Heikin järjestämässä suunnistustapahtumassa tai kisassa.
Tämä Big Blue oli ilmoitettu vakioluokkaan ja oliko niin että joku teki astinlaudoista protestin? Mutta anyway, Hessu tuli illan pimeydessä asuntoautolle ihmettelemään astinlautoja (ja Hondaa) eli ottamaan kantaa valitukseen. Käytiin asuntoautossa pitämässä palaveri ja otettiin yhdet lämmikkeet, tuloksena oli se että Hessu Big Bluen vakioluokkaan hyväksyi ”turvallisuussyistä” Tuossa tapahtumassa oli Big Bluen tiimikaverina Iso A. uunituoreella XP 850:llä ja renkaat taisi olla 30″? Pollen renkaat taisi olla Hondan ohjaustangon korkeudella?

Varustelua.

”Kun tekniikka oli kunnossa ja ulkokuori taas asiallinen niin piti tietysti ihan vähän varustella laitetta.
Alkuperäsien 11 tuuman vanteiden joilla oli alkuperäiset 23 ja 24 tuumaset renkaat (edessä on tuuman pienemmät orkkiksena) korvasin Maxxiksen Big Horneilla koossa 26 tuumaa.
Välillä fiiliksen mukaan alla oli myös kuvioltaan modatut 26 tuumaset Innovan Lug Gearit jotka oli pehmeään maastoon erinomaiset tuon kokoseen laitteeseen.
Ensinhän siihen tilattiin eteen 25 ja taakse 26 tuumaset Maxxikset mutta monen laskutoimituksen ja ”kenttäkokeen” jälkeen päädyin laittamaan eteen ja taakse samankokoiset renkaat vaikka alunperin niissä kokoero onkin. Pikkusen ”hakeva” eturengas oli esim. tukin päälle noustessa herkempi etenemään ja isompikehänen kumi toi myös vähän lisää maavaraa.
Vanhat rumpujarrut elvytettiin herkistämällä ne ja vaijerit sekä pinnottamalla jarrukengät uudestaan. Keulassa olleen kyrvähtäneen vinssin korvasin tuliterällä Ramseyn 2500 naruvinssillä jossa on langaton kauko-ohjaus.
Vinssin kaveriksi tuli IRON BALTICin liukukita.

Lisäksi eteen tuli pari 15 wattista led-työvaloa ja keskelle xenoni pitkällä kapealla valokuviolla, led-baareja ei sillon ollu tai jos oli niin hinnat oli vielä tähtitieteellisiä. Taakse laitoin 18w led-työvalon joka syttyi aina kun pakki kytketään päälle. Lisäksi varustelistaan lisättiin IRON BALTICin kankainen takalaukku, sammutin ja Garminin vedenkestävä nuvi 500 ja sille teline sekä laturi. Pitkän ja seisaaltaan paljon ajavan kuskin takia ohjaustankoon tuli 5 sentin korotuspalat ja tietenkin kahvalämppärit.”

Ajohommat.

”Laitteella ajettiin harrasteajojen lisäksi muutama suunnistuskisa ja se todettiin isompien ja monta kertaa kalliimpien laitteiden veroiseksi kyseisessä lajissa.
Maavarassa ja moottorin suorituskyvyssä Honda antaa isommilleen tasoitusta 21 hevosvoimallaan ja jäykän taka-akselin rajoittamalla maavarallaan. Vastavuoroisesti kevyenä ja pienikokoisena laitteena haastavimmissa kivikoissa ja kannokoissa Honda on omaa luokkaansa helppoudellaan, loistava voimansiirto pehmeästi toimivalla kytkimellä ja jalkavaihteilla joiden ansiosta käsiä ei tarvi irrottaa ohjaustangosta missää olosuhteissa on vertaansa vailla. Kiinnijuuttuessa usein kyydistänousu ja pieni avustaminen ritsin nurkasta riitti siihen että matka jatku taas eikä vinssaustalkoisiin tarvi aina ryhtyä. Vähemmällä voimalla ja keveällä laitteella ei pääse myöskää ihan niin syvälle jumiin ku tehokkaalla ja painavalla laitteella. (Honda painoi kisavarusteissaan täydellä tankilla 287kg ilman kuskia). Vinssi onkin tässä Hondassa lähinnä lumiauraa varten.”

Ylläolevia ominaisuuksia blogin kirjoittajakin on ollut useasti todistamassa vieressä. Isolohkoja vinssailtiin mutta Sale ajeli Honukalla rinkiä ympäri ja pohti että mitä te teette? Muistan lisäksi polttoaineen kulutuksen.
Varsinkin talvella isommat laitteet piti aina tankata piripintaan että maastossa muutaman tunnin pärjäsi. Sale avasi tyylikkään kromisen korkin ja kurkkasi tankkiin samalla todeten että ”kyllä siellä joku litra on, eiköhän tuolla pärjää”

”Reilun parin vuoden aktiivikäytön jälkeen laite jäi eläkkeelle harrastehommista (Rubicon syrjäytti sen)  mutta on edelleen työkäytössä, lähinnä talvisin lumenaurauksessa. Laitteessa IRON BALTICin yleismallin lumilevyn asennusarja ja IB:n 150cm leveä aura isoilla päätylevyillä.
Nämä päätylevyt oli aikoinaan ns. protot jotka ei tuotantoon tulleet.
Aurassa Latvon hammastettu huuliterä.”

Terveisin.
Sauli Lesonen eli Big Bluen omistaja.

Tästä Salen Big Bluesta varmaan monella on muistoja, ainakin niillä jotka samaan aikaan aktiivisesti mönkijähommia harrastivat.
Toistakymmentävuotta sitten ei edullisia käytettyjä nelivetomönkijöitä ollut joka nurkalla ja tämä oli siinäkin mielessä kiinnostava laite.
Henkilökohtaisesti olin silloin ja olen vieläkin iloinen että Honda meni oikealle miehelle eikä esim. lasten hajoitettavaksi mökille.
Salella riittää ja varsinkin tuolloin riitti mielenkiintoa selvitellä Hondan teknisiä tietoja, varaosien saatavuutta ja hän rakensikin laitteen itselleen ajokoneeksi.
Ajokoneeksi josta on ollut ja tulee olemaan iloa vielä pitkään.
Toivonkin että Sale kiireiltään ehtisi käymään Länsi-Virossa Big Blue mukana ja vietettäisiin pitkästä aikaa päivä maastossa vanhoja muistellen.

Mutta tätä Big Bluen saattamista takaisin käyttöön minä pidän tätä kulttuuritekona!

Terveisin
Jarkko Kettula / Iron Baltic OÜ
jarkko.kettula@ironbaltic.com
www.ironbaltic.com

 

 

 

Mönkijäharrastaja Liettuasta, Algirdas Mosekonis. ”Mönkijäharrastus on intohimoni”

Hei Algirdas, kerrotko hieman itsestäsi? Kuinka vanha olet ja mitä teet työksesi? 

Hei Jarkko ja blogin lukijat. Muutaman kuukauden kuluttua täytän 25 vuotta. Tällä hetkellä pyöritän yhdessä isäni Rimantas Mosekoniksen kanssa  yritystä UAB “Cavallus”  Marijampolėssa, Liettuassa.
Viemme karjaa baltiasta pääasiassa Puolaan.

Milloin ajoit mönkijällä ensimmäisen kerran? Muistako vielä merkkiä?

Ensimmäinen kerta oli 15 – vuotiaana. Olimme perheen kanssa lomalla Egyptissä ja paikallinen opas tarjosi meille mahdollisuutta mönkijäsafariin aavikolla.
Se oli ensimmäinen kerta kun minulla oli mahdollisuus ajaa mönkijällä, mönkijä oli Honda TRX 250 jalkavaihteilla.
Vajaa puoli vuotta tämän jälkeen isäni vihdoin hankki minulle ensimmäisen oman mönkijän, Kiinalaisen Quincy 250:n.
Sillä minä aloitin harrastukseni mönkijöiden parissa.

Kisahommat ovat aina olleet Liettuassa suosittuja, milloin sinä ajoit ensimmäisen kilpailusi? 

Ajoin ensimmäisen kilpailuni 16 – vuotiaana.
Ajoin “Bekelės fanai cup”:n kisoja jotka oli luotu erikoisesti nuoria kuljettajia varten. Kaikilla oli käytännössä samanlaiset laitteet, pienimoottoriset kiinalaiset mönkijät.
Ensimmäisessä kilpailussani valitettavasti en päässyt maaliin sillä Quincyn vaihteisto antautui kesken kisan, itse asiassa kisareitti meni vanhan ladon yli ja vaihteisto hajosi juuri kun olin ladon katolla!
Noihin aikoihin vajaa kymmenen vuotta sitten mönkijäkisat olivat Liettuassa todella suosittuja ja kisoja oli lähes joka viikonloppu ja jokaiselle kuljettajalle ja laitteelle löytyi omat sarja.
Kilpailuissa oli hyvät palkinnot, jopa mönkijä oli usein  kisojen pääpalkinto!
Ajat ovat muuttuneet ja nykyään ajetaan enemmän maineesta ja kunniasta.
Kisoja on selvästi vähemmän, samoin kuljettajia ja sitä kautta lajin näkyvyys on pienempää.
Esimerkiksi tukijoiden saaminen on nykyään paljon vaikeampaa. Samaan aikaan kilpailukykyisten mönkijöiden hinnat ovat nousseet joten kehitys on mennyt, valitettavasti, mielestäni väärään suuntaan.
Jos haluat ajaa kilpaa tosissaan niin se ei onnistu ilman tukijoita sillä valitettavasti kaikki muukin kisaamisen ympärillä maksaa joten tukijat ovat elintärkeitä.

Onko muuten 16 vuotta tavanomainen ikä aloittaa kisaaminen mönkijöillä Liettuassa?

En osaa sanoa onko se normaali vai ei? Usein nuoret ovat aloittaneet 5-6 vuotiaina ajamaan crossiprätkillä ja siirtyvät sitten myöhemmin mönkijöiden pariin. Niin minäkin tein.
Mutta en näe sitä ongelmana sillä kovalla työllä ja harjoittelulla olen päässyt mukaan huipulle.
Intohimo ja sitoutuminen ovat motivoineet minua menemään eteenpäin lajin parissa.

Mitä kaikkia mönkijöitä sinulla on ollut urasi aikana? Muistatko kaikki?

Minulla on ollut yhteensä kuusi mönkijää, yksi niistä on ollut käytössä minulla nykyiseltä päätukijaltani.
Quincy 250
Can Am 400 XT, MY07
Suzuki KQ 750, MY12
Can Am Outlander 800 XT, MY14
CFMoto Terralander 800, MY14
Can Am Outlander 1000 Pro, MY17

CF Moto oli käytössäni Liettuan maahantuojalta, UAB MotoRiderilta.
Suuret kiitokset omistajalle Valdas Radvilaciukselle tästä mahdollisuudesta.

Mennään sitten tähän vuoteen, miten kautesi meni?

Ehdin ajaa tällä kaudella vain yhden kisan koska uuden mönkijän saaminen meni loppukesään. Uuteen laitteeseen totuttelu otti aikansa ja rakentamisessakin meni aikaa hieman pidempään.
Vielä kun syksyllä yksi kilpailu jouduttiin peruttamaan sääolosuhteiden vuoksi niin kisakausi jäi lyhyeksi.
Syksyn Enduro Rallyssä sijoituimme tiimikaverini Adomas Gančieriuksen kanssa  sijalle 7, kisaan lähti yhteensä 17 kahden mönkijän tiimiä.

Ja sitten se kysymys jonka vastauksen me kaikki haluamme tietää, seuraava Hunt The Wolf – kisa?

 Voin hyvällä omalatunnolla sanoa olevani Hunt the Wolf – kummisetä Liettuassa. Olin ensimmäinen kuljettaja Liettuasta joka osallistui tähän erittäin rankkaan, järjettömään ja hienoon viiden päivän kilpailuun.
2018 eli 2K18 Hunt The Wolf Race…!?
En uskalla vielä sanoa mitään varmaa mutta näyttää siltä että se ei valitettavasti tule toteutumaan. Syksyllä olin varma että menen mukaan mutta huomasin että mönkijäni tarvitsee vielä hieman kehittämistä.
Kehittäminen tarvitsee resursseja jotka ovat tällä hetkellä rajalliset.
En näe mitään nyt investoida kilpailuun koska uskon että lopputulos olisi keskinkertainen, se ei enään tyydytä minua.
Uskon että jos saan hieman kehitettyä mönkijää niin pystyn parempaankin.
Tärkein asia missä mönkijäni tarvitsee kehitystä on alusta eli seuravaavaksi minulla on tarkoitus hankkia ELKA Stage 4 – iskunvaimentimet, kevyet ja kestävät bedlock – vanteet ja alkaa etsiä käyttööni parasta mahdollista rengasta.
Sen jälkeen tarvitsen mekaanikkotiimin, mediahenkilön jne jne.
Jos haet tuossa kisassa hakee keskinkertaista parempaa tulosta niin se vaatii satsauksia!

Olet aktiivinen nuorimies,  jääkö aikaa muille harrastuksille?

En viihdy kotona istuskelemassa.
Käyn kuntosalilla 3-4 kertaa viikossa ja talviaikaan 1 – 2 viikossa lenkillä.
Mönkijällä ajan käytännössä joka viikonloppu.
Muihin harrastuksiin ei juuri nyt jää aikaa.

 Sinulla on pakko olla tukijoita? Keitä ne ovat?

Iron Baltic OÜ Tallinnasta, Virosta
UAB “MotoRider” Kaunaksesta, Liettuasta. He auttavat minua todella paljon varaosien kanssa.
UAB “Cavallus” Marijampolėsta, Liettuasta. He auttoivat minua uuden mönkijän hankinnassa.
Etsin lisää tukijoita, tukijoita jotka uskovat että moottoriurheilu ei ole vain elämäntapa. Etsin niitä jotka tietävät mitä on fanaattinen kilpaileminen ja vankkumaton usko omaan tekemiseen.

 Vuoden 2018 suunnitelmat? Monta kisaa ja missä on tarkoitus ajaa?

Alkuvuonna on tärkeintä saada rakennettua uusi mönkijä valmiiksi, sen jälkeen voin keskittyä kisoihin täydellisesti.
Suunnitelmissa on ajaa ainakin Enduro Rally Liettuassa ja Latviassa ja odottelen parhaillaan kisakalenterin julkaisua tuon osalta.
Lisäksi ainakin Enduro Sprint ja Cross Country Liettuassa.

Kiitoksia Algirdas ja todella paljon tsemppiä kaudelle 2018, jäämme odottamaan ja seuraamaan innolla kisojasi.

Algirdasta voi seurata sosiaalisessa mediassa;

Instagram; @algirdasmosekonis
Facebook; @AlgirdasMosekonis

 

Terveisin
Jarkko Kettula / Iron Baltic OÜ
jarkko.kettula@ironbaltic.com
www.ironbaltic.com

 

 

MY18 Yamaha Kodiak 450 IRON BALTIC special

Kesän ja fillarointiharrastuksen siirryttyä syyskaudelle alkoi henkilökohtaisen mönkijän puuttuminen pihasta häiritä enenevässä määrin ja asialle oli tehtävä jotain. Olen reilut 15 vuotta ollut tekemisissä mönkijöiden kanssa ja siitä kymmenkuntavuotta ammatikseni joten tämä syksy alkoi todellakin tuntua oudolta sillä en kunnolla muista milloin näin olisi viimeksi käynyt.

Olin siis mönkijätön mies!

Meillä on IRON BALTICilla uskollinen testimönkijämme, kohta 2000 tuntia ajettu Suzuki KQ 750 ja tottakai sitä voi tarpeen vaatiessa lainata.
Meillä on myös jatkuvasti niinsanottuja ”mannekiinimönkijöitä” suunnittelijoilla 1-3 kpl. Usein nämä laitteet ovat maahantuojien tai kauppaiden demoja eli ajettuja laitteita joten yleensä puhelinsoitolla ajoluvan niillekin saa.

Huonona puolena demoissa on tietenkin se että viikonlopun jäljiltä ne pitää aina pestä huolellisesti ja antaa yön kuivua jotta sunnittelijoiden ei tarvitse kuraisten vesipisaroidan alla aloittaa omaa työviikkoaan. Asun maaseudulla, noin 40 km työpaikalta ja se sunnuntai-illan pesuprojekti matkoineen alkoi parin kerran jälkeen tympiä.
Ja lainamönkijä ei ole oma joten käytön pitää olla asiallista eli haastavampaan käyttöön nämä lainalaitteet eivät sovellu.

IRON BALTICilla on useampikin henkilö joilla on mönkijä ja olenkin rohkaissut myös muita lainaamaan ja ajamaan mönkijällä joten Suzukikin alkoi olla huolestutattavasti varattu viikonloppuisin.

Ei auttanut muu kuin alkaa miettimään vaihtoehtoja mönkijämarkkinoilta.

Muutin kesällä Viroon ja asun maalla. Mönkijäkäyttö olisi pääosin reilun kahden kilometrin yksityistien auraamista naapurin kanssa, oman muutaman tuhannen neliön tontin hoitoa ja huviajelua maaseudulla.
Osana käyttöä tietenkin on meidän uusien lisävarusteiden ja lisälaitteiden testausta, erilaisia testihommia meillä on tarjolla jatkuvasti.
Sen lisäksi että on tärkeää saada tunteja uusiin ja mahdollisesti markkinoille tuleviin tuotteisiin niin arvostamme yrityksessä mahdollisimman monen henkilökunnan jäsenen omia käyttökokemuksia tuotteistamme.
Myynti – ja markkinointi-ihmiselle omakohtaisista käyttökokemuksista on hyötyä joka päivä, olen aina ollut sitä mieltä että luetteloita katselemalla ei kovinkaan monessa ammatissa pärjää.

Mönkijän hankinnan suunnitteluvaiheessa tuli tarjolle 6 km päästä kotoa sopivasti 1.7 hehtaarin maa-alue josta vaimo sitten eräänä päivänä tekikin kaupat. Maa-alue tulee toimimaan eräänlaisena harrastusplänttinä meille molemmille. Vajaa hehtaari alueesta on tiheähköä vapaastikasvanutta metsää ja loput luonnonniittyä eli siis ihan tyypillistä länsi-virolaista maaseutua.
Joten pieniä metsätöitä ja luonnoniityn leikkausta on tarjolla harrastukseksi.

No sitten alkoikin vaihtoehtojen perkaaminen oikein toden teolla.
Minulla on siinä mielessä ollut ja on vieläkin hyvä tilanne että näillä erilaisilla laitteilla olen päässyt ajamaan laajasti, käytännössä kaikki markkinoilla olevat mönkijät ovat tuttuja.
Toisilla on ajeltu enemmän ja toisilla vähemmän.
Alkuvaiheessa oli mielessä side by side mutta päädyin kumminkin perinteisen mönkijän kannalle.
Mietin syytä tähän sillä olen päässyt ajelemaan Polariksen Rangereilla paljonkin ja erilaisissa työ – ja puuhasteluhommissa lavallinen eli niinsanottu utility side by side on erittäin käytännöllinen laite. Toki henkilöauton peräkärry olisi vaatinut siinä tapauksessa päivitystä sillä nykyisellä S&S:n kuljettaminen ei ole laillista.

Yamaha Kodiak 450

Eräänä lokakuun päivänä suunnittelijoiden tiloihin tupsahti uusi 2018 mallin Yamaha Kodiak 450. Meille tullut laite oli ensimmäinen Baltiassa ja sillä ei saanut ajaa sen suuremmin joten koeajo rajoittui pariinsataan metriin firman pihalla. Pikainen netin selaus koeajon jälkeen kertoi että jenkkitoimittajat olivat jo päässeet keskiluokan Kodiakkia ajamaan ja ei sitä yhdessäkään löytämässäni artikkelissa haukuttu. Päinvastoin, sitä pidettiin markkinoiden parhaana keskiluokan mönkijänä.
Omat kokemukset Yamahasta ovat kymmenen vuoden takaa jolloin tallissa oli Grizzly 550 ja ajoporukassa oli samaan aikaan 450 Grizzly.
Verrattuna 450 Grizzlyyn uusi Kodiak 450 tuntuu kasvaneen joka suuntaan hieman eli 175 cm pitkä kuljettaja löytää siitä helposti luontevan ajoasennon eikä tunne istuvansa pikkumönkijän päällä.
Keskustelin Yamahan tuotepäällikön kanssa ja hän vahvisti asian, Kodiak on kasvanut niin pituutta kuin leveyttäkin.
Muuten kaikki näyttää ja tuntuu siltä kuin pitääkin eli laatuvaikutelma on Yamahaa, hallintalaitteet yksinkertaiset ja kevyesti toimivat.

Viimeistelty, hiljainen, taloudellinen ja yksinkertainen perusmönkijä.
Tuo kuvaa mielestäni Kodiak 450:stä hyvin ja mikä tärkeintä, tuollaista mönkijää oltiin etsimässä.

Etuperän lukon puuttuminen arvelutti mutta asuinalueellamme tai sen läheisyydessä ei ole niin sanottuja mönkijäalueita, maaperä on valtaosin kovaa luonnonsorapohjaista ja myönsin itselleni että en minä nyt sitten Klapperjahtiin kumminkaan voittamaan lähde joten lukko ei ollut ylitsepääsemätön asia. Ja joka tapauksessa oma kokemukseni näistä laitteista on se että niitä maastoajo-ominaisuuksia ei tehdä isoilla renkailla ja lukolla vaan ne tulevat monen asian summana.
Moottorin luonne, voimansiirto, välitykset, renkaat, mönkijän painon jakauma jne vaikuttavat asiaan paljon.
Muut asiat kumminkin painoivat vaakakakupissa enemmän joten soitto Kodiakin meille toimittaneelle Tallinnan Yamaha-kauppiaalle oli tehtävä. Ikäväkseni selvisi että tuo yksilö oli ensimmäinen maahan saapunut ja se ei ole kaupan vaan se menee heidän demoksi. Seuraavan yksilön maahansaapumiselle povattiin sen verran pitkää aikataulua joten päätin kääntyä Suomen uuden Yamaha Motor Europen organisaation puoleen.

Heiltä asiaan apu löytyi ja Suomen kautta Kodiak minulle tulikin.
Kyseessä on perusmallin laite ilman tehostinta ja ihan rehellinen maastomalli. Traktori olisi tietenkin ollut vaihtoehtona myös mutta tähän nyt päädyttiin aikataulusyistä sillä traktoreita ei vielä maassa ollut.
Meidän ajot kyllä luonnistuu ilman sitä kilpeäkin mainiosti.

Tähän väliin huomautuksena että Virossa on ihan samanlainen lainsäädäntö kuin Suomessakin eli kilvettömällä mönkijällä tilapäinen liikkuminen tietä pitkin on sallittu joten sitä tulkiten mennään täälläkin.

Vaimo on innokas tekemään erilaisia käsitöitä ja askartelee ahkerasti erilaisia käyttö- sekä taide-esineitä. Hänellä Yamahalle löytyikin heti käyttöä ja siihen piti saada iso kori tai laukku johon metsästä ja meren rannalta erilaisia aarteita olisi hyvä kerätä.
Töissä tuntui olevan niin kiirettä että asiaan ei ehtinyt perehtyä mutta varustelista kumminkin alkoi päässä hahmottua.

Varusteet

Vinssihän Kodiakissa on vakiona (Warn 2000), Yamaha Motor Europen valikoimista tilailin itselleni kahvanlämppärit, mainion penkinlämmittimen sekä vielä paremmat Kolpinin valmistamat Y-kiinnikkeet.
Kiinnikkeisiin saa helposti ja nopeasti lapion, haravan, trimmerin tai muun pitkän esineen kiinnitettyä sillä niiden kuljettaminen on mönkijällä usein haastavaa.
Tarvikevalmistajan valikoimista löytyi tuulisuoja kylmemmille ilmoille ja vaimon autoon taannoin tilaamani LED-lisävalo alkoi siirtyä lähemmäksi työpaikkaa.
Valoa tarvitaan aina ja jostain syystä tuntuu että lisävalot iän karttuessa ovat päivä päivältä tärkeämpi asia.
Renkaita pohdin ja laitteen alkuperäisillä renkailla olisi pärjännyt mainiosti mutta tilasin kumminkin Duellilta CST Stagit ITP:n mustilla aluvanteilla.
Maxxis Big Hornit oli mielessä mutta Duellin tuotepäällikkö kertoi niiden poistuneen heidän valikoimista. Näiden Stagien pintakuviohan on saman suuntainen eli mitään agressiivisia renkaita en edes ajatellut ja rengaskoonkin säilytin alkuperäisenä eli 25″ mennään.
Renkaissa oli minulle tärkeää kuusikankaisuus sillä niitä teräväreunaisia kiviä ja vesakon kantoja metsissä riittää.
Ehdin hieman Yamahaa koittaa ennen renkaiden hankintaa ja lyhyt puoli on lyhyt eli en halunnut sitä turhaan pidentää sillä meillä on isojakin lisälaitteita joiden testejä tälläkin tulee ajettua. Tosin Yamahan Ultramatic ei hihnaa luistattele mutta en nähnyt oikein mitään kunnollista syytä rengaskoon kasvattamiselle.
Jos sinne Klapperjahtiin tulee lähdettyä niin katsotaan sitä sitten.

IRON BALTICin valikoimista Kodiakiin tietenkin tulee muovinen pohjapanssarisarja tukivarsisuojineen eli tuotenro 02.21500, tukeva metallinen takalaatikko 56.6000 moottorisahatelineellä, eteen laitan kevyemmän kankaisen etulaukun 56.4000.

 

Nyt paikalla on IRON BALTICin etukiinnitteisen lumiauran asennussarja (jolle ei vielä ole tuotenroa) ja tietenkin työvälinerunko etuasennukseen, tuotenro 20.6400 eli kapeampi malli.

Levyt vaihtelee tilanteen mukaan ja meillä on tulossa ensikaudelle pari uutta levymallia joita pyrin koeajamaan ja koeponnistamaan mahdollisimman paljon tämän talven aikana.

Isompaa V-auraakin on tarkoitus kokeilla sillä meille tuli markkinoille uusi G2 V-aura, tuotenro 34.2000, tälle talvelle ja se soveltuu G1:een verrattuna kevyemmän rakenteensa puolesta mainiosti myös keskiluokan mönkijälle. Kyseinen malli on saatavana toistaiseksi vain keskiasennuksella joten sitä varten Kodiak pitää varustaa vielä lumiauran keskiasennussarjalla 03.1000.

Tälläinen uusi G2 – lumilevy löytyy muuten Latvon Antti Seloselta ja hän varustelee sen tietenkin omalla hydrauliikallaan. Kannattaa katsoa Latvon kotisivuilta tai hänen facebook sivuiltaan lisää. www.latvo.fi

Useinhan mönkijöissä on vetokoukku tai paremminkin vetokuula asennettu lähelle runkoa. Siihen on varmaan tehtaalla syynsä mutta varsinkin isompien peräkärryjen kanssa sen käyttö on hankalaa. Onneksi suunnitteluosasto loihti vetokuulan rungon pidennysadapterin tähänkin malliin joten sellainen myös minun laitteeseen tuli. Kyseessä on uusi tuote jolle ei vielä tuotenroa ole.

Nyt Kodiak alkaa olla purettu asennuksia varten ja useampi laatikko tavaraa on siirtynyt pajalle. Pitäisi vain saada aikaiseksi asennukset mutta eiköhän niistäkin ensiviikon aikana selvitä.

Varusteluhan tietenkin pitää aloittaa vanteista ja renkaista, eikö niin?
Niiden asennuksen yhteydessä selvisi että lokasuojan levikkeet pitää hankkia sillä varsinkin takarenkaat tulevat 10″ levyisenä ulospäin. Mitään tarvetta kuljettan kuraamiselle ei ole mutta tähänkin vastaus löytyy Yamaha Motor Europelta eli Kodiak 450:een löytyy jo alkuperäiset ja kunnolla paikalleen sopivat levikkeet. Sellaiset siis pitää laittaa tilaukseen.

Paketti on siis kasassa ja tähtäimessä oli yleiskäyttöön soveltuva mönkijä jolla hyötyajojen lisäksi tulee ajeltua varmaan pidempiäkin retkiä maaseudulla, maasto ei ole haastavaa mutta luonnonniittyjä, niittyteitä, vanhoja ja hieman uudempiakin metsäautoteitä meillä riittää. Sen takia nuo ajomukavuutta lisäävät varusteet olivat mielessä heti alkuvaiheessa.

Toisessa vaiheessa laitteeseen on tarkoitus asentaa vielä takavinssi jonka asennussarja on jo protona pöydällä sekä korvata alkuperäinen Warnin vaijeri narulla ja asentaa liukukita IRON BALTICin valikoimista, tuotenro 14.001

Kolmannessa vaiheessa eli keväällä hankin kauhasarjan sillä talomme on pari vuotta vanha ja piha on jo sopivasti painunut joten nyt tulee eteen vajaan 3000 neliön nurmialueen tasoittaminen eli täytemultien levitys.
Se varmaan kauhasarjalla varustetulla mönkijällä onnistuu mutta se on kevään juttuja.

Tarinaa tulee lisää kun Kodiak saadaan rakenneltua valmiiksi ja päästää ajelemaankin.

 

Terveisin Jarkko Kettula / Iron Baltic OU
jarkko. kettula@ironbaltic.com
www.ironbaltic.com